EqB-Team: lokakuu 2.

EqB-Team: lokakuu 2.

Päivä 2.

Aamulla hoidettiin talli kuntoon ja ajelimme iltapäivällä kahden jälkeen Orimattilaan. Akrobat katseli karsinansa ikkunasta ja kesti hetken, ennenkuin tuli sanomaan ”moi” meille… Ruuna oli onnistunut rikkomaan hienosta vaaleanvihreästä yöfleecestään kaulakappaleen tarran, mutta muuten kaikki ok. Söi hieman välipalaheiniä ja sitten otettiin käytävälle. Roosa harjasi ja minä siivosin karsinan kuntoon.

Klo 15.30 laitettiin Akrolle kamat ja pistin Roosan selkään hoitamaan kävelytyksen! Kävelin mukana kenttää ympäri, kunnes maneesiin pääsi neljän jälkeen. Kuskin vaihto ja verkkaamaan! Meillä oli tänään kanget, sillä olen erittäin huono kankien käyttäjä ja Akrolla menty lisäksi niillä vähäisesti. Joten ”harjoitus tekee mestarin” asenteella tunnille. Pinkki katsoi pyynnöstäni kanget kohdalleen ja neuvoikin onneksi koko tunnin, milloin kanki oli liian tiukalla tms. Olin kyllä välillä auttamattomasti niiden kanssa solmussa! Hyppäisinkö mieluummin – you bet!

Valmennuksen aiheena jatkettiin hieman samaa kuin eilen, eli lyhyttä ravia pitkässä työmuodossa. Lisäksi pysähdyksiä ja peruutuksia istuntaa hyödyntäen. Akron kanssa peruutus tuottanut ongelmia, tänään oli aika hyvä! Laukassa vielä pieniä koottuja voltteja ja nostot käynnistä. Me emme enää saaneet tehdä vaihtoja, koska Akro alkoi olla jo väsy ja säästettiin suuta. Ei haitannut, hyvin meni silti! Marraskuussa seuraava miitti! Loppuun vielä videota tältä päivältä:

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

2 thoughts on “EqB-Team: lokakuu 2.

  1. Oletteko muuten myyneet Neron Kirkkonummelle päin vai onko siellä asuva Paconero eri Nero? Rupesin miettimään asiaa kun keskiviikkona lähen leiritallilleni leireilemään ja tallin nettisivuille on yksityisiin ilmestynyt Paconero ja muistelisin että teidän Nero oli kanssa Paconero (:

  2. Nero oli minulla vain ratsastettavana (ei oma) ja lähti sitten takaisin omistajalleen. On nyt ilmeisesti omistajan toimesta siellä Kirkkonummella. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *