Näppäimistön kuluttamista.

Näppäimistön kuluttamista.

Nopea minipäivitys.

Eilen illalla siis palasimme Virosta kotiin ja tänään olen laittanut hommia kasaan ensi viikolla jatkuvien tuntien varjolla. Lähinnä varusteita tsekannut ja siivoillut vähän. Viritettiin tarhat tolppien kanssa uuteen kuntoon, jaettiin pari tarhaa. Salkkari haettiin laitumelta kotiin ja se tarhailee nyt Tessan sekä Taikan kanssa. Katsoin myös kun Jesse ja Sini ottivat muutaman hypyn huomisia kisoja varten (Lotta menee ristikkoluokan ja Taika 70 & 80 cm). Odotan malttamattomana keskiviikkoa, kun Akrobatin olisi tarkoitus saapua! Yritän pysyä housuissani, mutta oikeasti kuplin sisältä päin. 🙂 Ajattelin tehdä ruunasta videopostauksen ensi viikon loppupuolella, jos teitä kiinnostaa nähdä mikä tapaus on kyseessä. Hän on kutsumanimeltään tästä lähtien ”Roope”.

Muuten ei juurikaan ole erikoista tapahtunut… Meiltä vapautuu lokakuun puolella talli- tai ratsutuspaikka, jos joku etsii. Lisäksi otan muutamia uusia ratsastajia valmennettavaksi meillä sekä omalla tallillaan. Estetuomari ja -steward kurssi siirtyi SRL:n toimesta, toivon, että se pidetään vielä tänä syksynä! Näillä näkymin olen lokakuun lopussa töissä HIHS:issä Horse Boutiquen osastolla. Ehkäpä saan siistin jakkupuvun ja myyn teille kalliita saappaita (ja tehän ostatte!!). 😀

Osa on ehkä huomannut, että viikko-ohjelmasta puuttuu seitsemäs päivä. Teen sen maanantaina, joten ei jää vajaaksi! Ja hei – päivitin markkinoita, käykää kurkkaamassa, jos olisi jotain ostettavaa! Blogini löytyy myös Facebookista (fb.com/penniesbasedontruestory). Julkaisen siellä mm. videoita, joita ei täältä löydy! Lukijaksi saa liittyä ja suositelkaa kaverillekin! 😉

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *