Pinkin valmennusviikonloppu.

Pinkin valmennusviikonloppu.

Tehovalmennus 16.-17.6.

Olimme viikonloppuna molempina päivinä Pia ”Pinkki” Varjosen luona Orimattilassa valmennusviikonlopulla. Eilen lauantaina olin Tessan kanssa, koska ajattelin sen olevan hyvä sauma opetusponin läpiratsastukselle – ja olihan se! Aluksi Pinkki kävi läpi istunta-asioita ja harjoittelimme perusjuttuja, eli hevosen selkälihasten aktivointia vatsalihasten kautta. Tessan tehtävänä oli antaa periksi ja pyöristää itsensä eteenalas. Ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopuksi meidän kohdalla vähän myös laukassa. Ah ja voih, miten paljon voi jääräpäinen poni tapella vastaan! Tessan lopulta hiffasi homman nimen! Sain tamman oikein kivasti liikkumaan, vaikkei vieläkään oikein halunnut taipua oikeassa kierroksessa (paitsi ulos)…

Tänään sunnuntaina olin Neron kanssa ja yllätykseksi meidän ryhmän toinen ratsukko olikin jäänyt pois. Sain sitten ihan yksityisopetusta! Aloitimme samoista asioista kuin eilen, eli houkuttelin vatsalihaksia aktivoimalla selkää ja kaulaa pyöreäksi. Hieman askeleenpidennyksiä, laukannostoja sekä lopuksi sain mennä keskiviikkona suoritettavan ohjelmani. Videolta huomasin, että jälleen tarvitsisi saada lisää vauhtia tai kuten Pinkki sanoi ”ilmaa vatsan alle”. Ennen sitä täytyy saada lannerangan kohdalle lihaksia ja vatsalihakset myös timmiksi! Pinkin mukaan hevosta pitäisi ratsastaa aina säästä taaksepäin eikä aina keskittyä vain näkyvään osaan eli kaulaan, niskaan ja suuhun. Sain paljon hyviä työkaluja jatkoa ajatellen. Hienoa oli, että Pinkki näki Nerossa ainesta. Mukavaa kun mainitaan Nero ja GP-rata samassa lauseessa… 😉 Aion jatkaa valmentautumista Pinkin silmien alla vaikka kerran kuussa tai miten vain ehdin!

Ohessa videokooste tunnista, satunnainen kohina taustalla on tänään jyllännyt kaatosade maneesin kattoa vasten!

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *