Ajatuksia hevoskaupoista.

Ajatuksia hevoskaupoista.

Pieni paatos aiheesta hevosen myyminen.

Allekirjoittanut on elämänsä aikana myynyt hyvin vähän hevosia,
mutta ostanut niitä sitäkin enemmän… Yhden jopa pelkän kuvan perusteella.
Nyt olen tekemässä uutta aluevaltausta eli hevosten myynti. Minulla ollut
pari kuukautta myynnissä Viron kautta tuotu latvialainen 5v. ruuna sekä vähemmän
aikaa tuo oma FWB-tammani (5v. myös). Aikaisemmin oli vielä pari
toimeksiantoa… Olen törmännyt mitä kummallisimpiin hevosten ostajiin
ja voin vain ihmetellä, minkälainen elämä täyspainoisilla hevoskauppiailla on!

Ensiksikin; täytyy tehdä simppeli myynti-ilmoitus. Ei tarvitse heti
kertoa hännän jouhien väriä ja minkälainen riimu sillä oli eilen tarhassa.
Simppeli siis. No, aluksi saan triljoona sähköpostia ja soittoa, että
minkä väriset jouhet sillä on ja käyttääkö se sinistä riimua. Ja että
saako videon tai kuvia. Lähetän videon ja kuvia, ei mitään vastausta enää.
Näin ollen, lisään myynti-ilmoitukseen valmiiksi videolinkin ja edustavan
kuvan. Se karsii ainakin puolet turhista kyselyistä. Sitten alkaakin
tulla kyselyitä, että ”näin videon – voiko tulla koska kokeilemaan”?

Ilmoitan koska on hyvä aika tulla ja sen jälkeen; a) ei kuulu taaskaan
enää vastausta tai b) sovitaan koeratsastus. Tämän jälkeen ostajaehdokas
joko saapuu paikalle tai kuten nyt on jo muutaman kerran käynyt – OHARIT.
Mikä teitä vaivaa?!

Ongelmahan on se, että myymäni hevoset eivät ole sitä ”kakkoslaatua”.
Niillä on hinta kohdallaan, joten en anna ylläpitoon, enkä vaihda ikäloppuun
hevoseen. Osamaksusta voi aina neuvotella. Joten jos ei ole 100 % varma
hevosen hankkimisesta, MIKSI oi MIKSI täytyy laittaa turhia ostokyselyjä??
Tai yrittää ostaa hevosta täysin päinvastaiseen tarkoitukseen kuin myynti-ilmoituksessa mainitaan. Kaikkein parhaimpia ovat nämä ”ostan terveen estehevosen,
hinta 0-500 euroa” ja vielä aikuisen laittamana.

Enkä nyt paasaa katkeroituneena. 😉 Ruunahevonen on tämän hetken tiedoillani
myyty ja odottaa siirtoa ostotarkastuksen kautta uuteen kotiinsa. Kesällä
myynnissä ollut poni meni ekalle katsojalle. Eli järkeviä ja asiallisia
ostajiakin on, ne täytyy vaan karsia ja löytää! Tamma vielä kaupan, joten
jos joku etsii edullista, parempaa harrastehevosta kannattaa kysellä täältä!!
(myynti-ilmo) 😀 Ugh, olen puhunut!

Elsa etsii uutta kotia. 🙂

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

2 thoughts on “Ajatuksia hevoskaupoista.

  1. Kirjotit liikaa tosiasioita 😀 ! Tällästä se hevoskauppa on lyhyesti ja ytimekkäästi kirjotettuna..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *