Heppatädit ei tanssi, ne Spogaa.

Heppatädit ei tanssi, ne Spogaa.

”The trade character of Spoga Horse is fundamental to the success of this event.”


© Spoga Horse / Press

Siinä vaiheessa, kun loukkaantuminen estää ratsastamisen, täytyy sen hetken kunnianhimoisista tavoitteista luopua. Sitä haluaa vaan vetäytyä hiljaa takavasemmalle ja pysyä siellä. Jonkin ajan kuluttua tuska helpottaa ja jotain muuta tulee tilalle. Voi astua esiin ja sitten onkin jo aika tehdä uusia, erilaisia tavoitteita!

Olen siis asettanut itselleni ainakin yhden tavoitteen tälle vuodelle ja sen vuoksi minun pitää olla Saksassa tulevan syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Koska olen ”hieman” ollut pihalla hevosalan tästä puolesta, kuulin vasta viime syksynä kaksi kertaa vuodessa järjestettävistä Spoga Horse -messuista! Muunmuassa Just Dressagen Matilda vieraili edellisillä messuilla. Kyseessä on yksi maailman tärkeimmistä hevosalan markkinatapahtumista, jossa toimittajat tapaavat maahantuojia ja hevostarvikeliikkeiden jälleenmyyjiä. Spoga ei ole avoin kaikille hevosharrastajille, vaan sisään pääsevät vain ne tahot, joilla on yritystoimintaa esim. hevostarvikeliikkeiden, verkkokauppojen tai muiden hevosalan palveluiden kautta. Messujen kävijöistä 66 % on muualta, kuin Saksasta.

Koska aika ja raha, myöhästyin tämän kevään Spogasta! Messut ovat juurikin nyt, 31.1-2.2. Siispä säästämään pennosia syksyn lentolippuihin… 😉 Messut ovat kolmipäiväiset ja auki miltei kellon ympäri. Spogassa on kontaktihaavin lisäksi paljon muutakin tehtävää, kuten hevosalan myynnin asiantuntijoiden ”workshoppeja”, muotinäytöksiä, palkitsemisia sekä uusien trendituulien esittelyä.

Spoga Horse -nettisivut listaavat seitsemän hyvää syytä saapua messuille:

© Spoga Horse / Press

  1. Fashion Walk – kauden trendit tietoon ensimmäisten joukossa
  2. Kauden avaus – uusia tuotteita luotettavilta toimittajilta
  3. Uutisia – infoa innovatiivisista ja jännittävistä tuotteista
  4. Spoga Horse Academy – asiantuntemisen syventämiseen
  5. Tuotevalikoimat – kaikkea mitä hevosurheilu tarvitsee
  6. Huippuajankohta – esim. hiljainen helmikuu on loistava kontaktien luomiseen
  7. Ihanteellinen ympäristö – for business and pleasure

Liput Spogaan eivät ole kalliita, alkaen 25-39 euroa – riippuen milloin liput ostaa. Se onkin sitten eri asia, saako oikeuden sisäänpääsyyn! Netin kautta lippua ostettaessa järjestelmään täytyy ensin rekisteröityä. Messuilla ollaan tarkkoja, että markkina-alueella liikkuu ”päteviä” ja vain alan markkinoihin liittyviä ihmisiä. Se, miten muilutan itseni sinne hyväksyttyjen listalle voikin olla mutkikkaampi! 😀 Hevosalan palveluita tarjoava yritys löytyy ja periaatteessa vaatimukset saada pressin akkreditaatiokin… sekä tietty paljon jo sopivia kontakteja! 😉

Alex esitti relevantin kysymyksen: ”mitä sä teet siellä?” Ihan ensin tietysti saavun paikalle uteliaisuudesta ja kokemuksen vuoksi. Seuraavaksi sitten perus pr-toiminta ja kontaktien luominen. Ei ole paikkaa, missä en osaisi Playsson.netiä promota – etenkään, kun meillä on jo hyvä suunta kv-markkinoille. 😉 Joten sitä ison maailman menon ihmettelyä. Tästä starttaa Project Spoga, ajatuksen tasolta kohteeseen!

© Spoga Horse / Press

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

2 thoughts on “Heppatädit ei tanssi, ne Spogaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *