Pennie's

Huomaan, kuinka kavalasti kalenteri hallitsee elämääni. Tuo kirottu opus toimii jonkinlaisena diktaattorina ja sanelee päivän tapahtumat. Olen hukassa ilman kalenteriani! Sinne on viikko-ohjelman lisäksi kirjoiteltu muistiinpanoja, osoitteita ja niin edelleen. Viikossa tulee vietettyä hyvin paljon auton ratissa, aina ei ehdi syödä ja silti työt kasaantuu… Välillä tuntuu, että voisi vain vetäytyä peiton alle ja kiskaista muumimaiset talviunet kevääseen asti. Minulla on aikoinaan ollut kaksi burn outia, joten osaan onneksi jo reagoida ajoissa ja pitää vähän taukoa.

Kalenterin avulla eläminen on oikeastaan aika helppoa; aamulla tai illalla kun katsoo mitä on tulossa, ei tarvitse murehtia tuleeko tylsää (huom. taas sarkasmi). Kalenteri on kuin armeija, sinulle kerrotaan mitä pitää tehdä, missä ja milloin. Ajatteleminen on yliarvostettua. Minulla on ajattelemisen suhteen ongelma. Kun olen toimistossa tietokoneella, teen listaa päivän tehtävistä. Saatuani sen mielestäni valmiiksi, lähden talliin auttamaan siivoamisessa tms. Siellä muistan, että ei perkele, sitä ja tätä puuttuu työlistalta! Päästyäni takaisin toimistolle, olen jo unohtanut. Sitten alkaa ahdistaa onko kaikki nyt varmasti tehty ja hoidettu… Välillä tuntuu, että assistentille olisi käyttöä! Eilen illalla huomasin ajattelevani englanniksi, koska pohdin ulkomaille suunnattavaa kampanjaa. 😀

Hevosten treenaus on minun osaltani ollut siis vähäistä. Mauno -parkakaan ei ole juurikaan päässyt ratsastettavaksi, kun kukaan ei suostu sillä menemään. (Ei Mauno ole hankala!) Tilannetta ei helpottanut, että selkäni taas ”pullahti”, enkä pariin päivään pystynyt kävelemään. Niinpä Maunollekin on haussa oma vuokraaja, joka voisi pari kertaa viikossa auttaa liikutuksessa. Tessa, Elmo ja shettikset tienaavat jo omat kaurarahansa. Akro on treenannut Roosan kanssa sen, mitä tyttö on opiskeluiltaan ehtinyt. Viime viikolla kävimme maneesilla, jossa Vaurion Ville ratsasti Akron ja piti lopuksi Roosalle vähän tuntia. Olisi kiva, jos Akro ei pääsisi niin ruostumaan taidoissaan ja Roosa saisi apua sen ratsastamiseen. Ville olikin sitä mieltä, että ruuna ei olekaan niin simppeli miltä näyttää… 😉

Syksy saapui sitten neljän päivän sateiden myötä ja vaihtui lumisateen kautta pakkaseksi. Kuten joka vuosi, meilläkin tarhat muuttuvat iloiseksi mutakylvyksi. Ei ole intoa seisottaa hevosia koko päivää paskavellissä, joten olemme olleet taas vuorotarhaussysteemissä. Ylätarhat ovat hieman paremmassa kunnossa, kuin alhaalla. Tallin puolella tehdään hoitosuunnitelmia uusiksi. Päätettiin siirtyä kuivikkeissa turpeeseen, vaikka olemme melkein kymmenen vuotta käyttäneet kutterinpurua. Meillä vaan on niin hirveä määrä sotkevia ruunia, että pakko tehdä kaikille patjat. Talvella ne ovat kuitenkin enemmän sisällä.

Ruokinnassa jatketaan Chia de Gracian tuotteilla; chia -siemeniä, nokkosta ja ruusunmarjoja. Syötän myös kuuriluontoisesti Vetcarelta biotiiniä, E-vitamiinia ja vatsan hoitoon Mega Basea. Täytyy vaan tarkemmin pohtia mitä ja milloin, ettei tule kaikkea yhtäaikaa ja pahimmillaan aineet kumoavat toisensa. Meiltä lähti viime viikolla heinää Ruotsiin analysoitavaksi, St. Hippolytin labraan. He tekevät meille ruokintasuunnitelman ja omista tuotteistaan rehuehdotukset. Tästä olen haaveillut! Olen aina räpeltänyt itse ruokinnat, vaikka vihasin koulussa rehulaskelmia… Olisi kiva saada kerrankin ihan vimpan päälle tehdyt! Voisinkin tästä ”hevosten vuosihuollosta” tehdä ihan oman postauksen ja kertoa lisää mihin päädytään.

Ai niin! Sattuipa sitten lauantaina eräs tempaus… Olimme illalla äidin kanssa kahdestaan ottamassa viimeisiä hevosia sisälle, kun meidän saksalainen tamma sai portista sähköiskun, kääntyi ja juoksi ylitseni. Rytäkässä kaaduin ja satutin pääni. Pää oli aivan sekaisin ja sattui, pysyin juuri ja juuri tajuissani ja palelin maatessani kurassa. Äiti soitti välittömästi ambulanssin ja se saapuikin yllättäen noin vartissa. Niskatuki ja paareille, ambulanssissa sain tippakanyylin suoneen sekä kipu- ja pahoinvointilääkettä. Tässä vaiheessa Alex oli jo tilanteessa mukana ja sanoi, että ambulanssi oli ajanut parhaimmillaan 150 km / h Päijät-Hämeen Keskussairaalaan.

Ensiavussa otettiin verikokeita (pelkään neuloja…) ja tiputus jatkui. Rintakehään viritettiin sydänmonitori. Naama oli ihan turvokissa ja ahdisti. Lääkärin tulossa kesti, lopulta pääsin yöllä kotiin. Onneksi ei ollut sen vakavampaa, kuin aivotärähdys. Toimivat kuitenkin, kuin olisi ollut niskavamma. Pari päivää on mennyt neljän seinän sisällä, sillä tuntuu, että aivot kelluu ja törmäilee kallon seiniin. Järjetön päänsärky on estänyt töiden tekemisen tietokoneella. Juuri, kun Blogiexpon ohjelma olisi pitänyt saada julkaistua. Siellä se nyt loppujen lopuksi on ja ehtinyt jo herättää raivoa! Mahtavaa, että tällainen tapahtuma menee tunteisiin!

Lauantaista vielä sen verran, että ennen piipaa -reissua olimme tiimitapaamisessa Heinolassa, Hevarin myymälässä. Siitä lisää seuraavassa postauksessa. Muutenkin ajattelin purkaa Playsson.netin maailmaa, miltä portaalin tällä puolella näyttää nyt tai uuden vuoden jälkeen. Minulta on myös kyselty portaalin pyörittämisen plussia ja miinuksia, niitäkin voisin listata. Onko jotain mitä haluaisitte tietää?