Opettamisen oppiminen.

Opettamisen oppiminen.

”Olemme olleet todella tyytyväisiä hevosiin ja opetukseen. Hevoset ovat laadukkaita ja osaavia. Henkilökunta on erittäin kannustavaa ja tällaisetkin ”tätiratsastajat” ovat huomanneet kehitystä itsessään.”

Tällaista palautetta saimme Miekkiössä ollessani. Positiivinen palaute ja rakentava kritiikki auttaa jaksamaan valmentajan työssä. (Nythän olen tauolla, mutta uutta motivaatiota odotellessa. Toim. huom.) Aloitin opetustyöt 16-vuotiaana, kun minut palkattiin apuopettajaksi eräälle issikkatallille. Sain töitä aika heppoisin perustein, lähinnä ratsastustaitojeni takia. Uusien ohjaajien parissa herää usein kysymys, miten saada kokemusta, sillä vähäistä opetuskokemusta omaavia palkataan harvemmin heti töihin. Hevosalan kouluissa ei juuri perustutkintoa opiskeleville (harrasteohjaaja, ratsastuksenohjaaja) opeteta opettamista. Saatan olla väärässäkin, mutta mielestäni opettamista ei voi oppia teoriassa. Miten siis voi oppia, jos ei kukaan kerro mistä aloittaa käytännössä ratsastajien korjaaminen? Tässä muutamia vinkkejä:

RATSASTA PALJON
Mitä enemmän ratsastat ja mitä erikoisemmilla hevosilla, sen parempi. Jokaisesta hevosesta oppii jotain, oli se sitten laiska tai ihan puhdas ruutitynnyri. Itse hoksaamalla oppii ensinnäkin korjaamaan omaa ratsastustaan ja sitä kautta saa työkaluja muiden auttamiseen. Mikäli ei ole mitään hyvää syytä, ei kannata koskaan kieltäytyä ratsastamisesta ja aina kannattaa kysyä, saako kokeilla, jos näkee mielenkiintoisen hevosen ja taidot riittää. Lisäksi pitää valmentautua mahdollisimman usein ja huvin vuoksi eri valmentajien silmien alla. Jokaiselta valmentajalta saa jotain irti, vaikka se ei ehkä olisikaan pidemmän päälle se ”oma” valmentaja. Hyvä valmentaja/opettaja ei välttämättä ole GP-tason ratsastaja. Hyvä valmentaja/opettaja osaa sijoittaa itsensä satulaan opettaessaan, jolloin pystyy tuntemaan ja aistimaan mitä tulisi tilanteessa tehdä.

KATSELE PALJON
Seuraa ratsastustunteja. Käy katsomassa, kun kaverit ratsastaa. Mene kisoihin tarkkailemaan suorituksia, katso huippuratsastusta telkkarista. Vertaile ratsukoita ja kehitä virhesilmää. Mieti, mitä ratsastaja tekee ja miten ehkä korjaisit tilannetta. Jos et tietä miten korjaisit, ajattele ensin tekeekö ratsastaja jotain mielestäsi väärin. Miltä kokonaisuus näyttää? Minulla on paha tapa harjoittaa itseäni seuraamalla mitä tahansa ratsastajaa jonka näen ja korjaan häntä mielessäni. Se pitää terävänä. Sen lisäksi, että käy eri valmentajien tunneilla, kannattaa myös käydä katselemassa ja kuuntelemassa heidän tuntejaan. Mielenkiintoisinta on seurata ratsastajien virheitä ja tarkkailla miten valmentajat (varsinkin nimekkäämmät) niitä korjaa. Samalla voi pelata ”bingoa”, että onnistuuko itse korjaamaan samoja asioita ja samalla tavalla.

OPISKELE PEDAGOGIIKKAA
= tapa, jolla opetus toteutetaan, Ei riitä, että pitää tuntia ns. liikenteenohjaajana, vaan pitää myös tietää mitä ja miksi opettaa. Moni oppii hokemaan fraaseja (”kantapäät alas, nyrkit pystyyn”), mutta ei omaa sen suurempia pedagogisia taitoja. Oppilaitoksissa pitäisikin kiinnittää enemmän huomiota pedagogiikan opettamiseen, kuten esim. valmentajakoulutuksessa tulee eteen. Huipputason kilparatsastajat osaavat ehkä ratsastaa, mutta heillä ei ole välttämättä aina ominaisuuksia valmentajaksi pedagogisten taitojen suhteen. He tietävät mitä satulassa tulee tehdä, mutta eivät osaa kertoa sitä. Opettele siis ilmaisemaan itseäsi, ilman että tulee paljon täytesanoja. Toista tehtävän anto kerran tai kaksi. Suosittelen videoimaan omia opetussessioita ja käymään läpi omia tekemisiä. Mitä sanoo, miten neuvoo ja millaista kehonkieltä käyttää; onko kädet puuskassa, heiluuko levottomasti jne.

PIDÄ TUNTEJA
Ei kannata pelätä tuntien pitämistä. Mitä rohkeammin lähtee opetus- tai valmennushommiin, sitä nopeammin virhesilmäkin kehittyy. Ongelmanahan on, että alkuvaiheessa tienaaminen ja opettminen ei kulje käsi kädessä. Opiskellessani pidin kavereille tunteja naurettavilla hinnoilla, mutta vain sen takia, että sain kokemusta. On tärkeää myös saada palautetta ratsastajilta mahdollisimman rehellisesti ja siihen yleensä pystytään kaverisuhteessa. Mitä enemmän ehtii kehittää itseään. sitä nopeammin on mahdollisuuksia päästä työkseen valmentamaan. Ei ole järin hyvä idea ensi alkuun tykittää mainoksia, jossa ”ohjaajaopiskelija” pitää tunteja. Potentiaalisia oppilaita ilmaantuu, kun saa jalkaa oven väliin.

Käytännössä oppii parhaiten, mutta silti suosittelen lukaisemaan kirjoja läpi tukemaan juurikin sitä pedagogista puolta. Kyra ja ratsastuksen taito -kirja on ehkä paras opus, jossa Kyra selvittää perusasioita aika selkeästi. Loppupäässä käydäänkin läpi jo laukkapiruetit… Lisäksi ostin viime keväänä huippuhyvän kirjan, nimittäin SRL:n julkaiseman Valmentaudu tavoitteellisesti -kirjan. Se on enemmän ratsastajan näkökulmasta, mutta sopii hyvin opettajallekin.

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

8 thoughts on “Opettamisen oppiminen.

  1. Nyt oli hyvä postaus! 🙂 Itse pidin tällä viikolla ekaa kertaa "tuntia" naapurin tytölle ja toisaalta hyvin valaisevaa kokeilla miltä se tuntuis sieltä maan tasalta miettiä niitä ongelmia 😀

    1. Kiva! Ekakertalaiset sortuu hyvin usein hiljaisuuteen, eli kannattaa ohjeistaan riittävän paljon ja antaa palautetta ettei tule "akward momentteja". 😀

  2. En yleensä blogeihin kirjoittele, mutta ajattelin nyt tehdä poikkeuksen kannustaakseni sinua.
    Olet hyvin oivaltanut opetuksen ehkä tärkeimmän ajatuksen; kannustaminen. Se että löytää jokaisessa jotain positiivista ja positiivisen kautta antaa palautetta ja kehittämisen oivallusta. Kaikista ei tule huippuratsastajia mutta he silti haluavat kehittyä ja ratsastaa omalla tasollaan. Joskus tietysti voi valmentajasta tuntua turhauttavalta kun edistystä ratsukossa ei juuri näy tapahtuvan. Silloin voi miettiä onko omaa ohjaustyyliä muutettava vai onko ratsukossa kuitenkin kehitystä tapahtunut mikä on heidän oman tavoitteensa mukaista ja ratsastaja on itse tyytyväinen.
    Siinä olet täysin oikeassa että jokainen hyvä ratsastaja ei ole hyvä opettaja. Pedagoginen ajattelukaan ei yksin riitä. Tuo että osaa nähdä virheet ja tärkeimpänä vielä, että osaa nähdä sen perimmäisen syyn niihin ja osaa vielä neuvoa ratsastajaa miten niistä pääsee irti. Se on todellinen taito mitä kaikilla ei ole.
    ”Hyvä valmentaja/opettaja osaa sijoittaa itsensä satulaan opettaessaan, jolloin pystyy tuntemaan ja aistimaan mitä tulisi tilanteessa tehdä.” Tähän lisäisin sen että hyvä valmentaja osaa ajatella miten neuvoa ratsastajaa mitä hän pystyisi tilanteessa hänen taidoillaan tekemään. Mielestäni hyvä valmentaja myös suhtautuu avoimesti ratsastajien hevosiin. Niitähän on joka lähtöön ja hyvinkin eritasoisia. Jokaiselle ratsukolle pitää löytää oma yhteinen tie millä he voivat edistyä.
    Palautteen saaminen on aina vaikeaa. Kaikessa. Ihan kiva tai ihan hyvä, ei riitä jos ei saa tietää miksi se tuntui kivalta ja mitä jäi kaipaamaan. Tätä voikin jokainen miettiä miksi palautetta on niin vaikea antaa tai pyytää. Tai voihan sitä kysyä, mutta yleensä suoraa sanallista palautetta ei saa. Ehkä pitäisi miettiä muita keinoa, ehkä ratsastajakaan ei heti tunnin jälkeen osaa analysoida tuntemuksiaan heti. En kyllä edes muista että kukaan valmentaja olisi tunnin jälkeen mitään palautetta tunnista kysynyt. Johtuuko sitten siitä että kerron sen muutenkin
    Opetuksen taso on kyllä kaiken kaikkiaan kehittynyt huimasti tänä aikana kun itse olen ratsastanut. Että ehkä siitä jotain opetusta annetaan. Ainakin nykyään opettajien on pakko ajatella sitä myös asiakaspalveluna, muuten asiakkaat äänestävät jaloillaan. Enää ei kukaan hyväksy sitä, että opettaja karjuu naama punaisena keskellä maneesia vaan rahoille halutaan muutakin vastinetta.
    Mietit omaa uraasi valmentajani ja olet tienhaarassa. Minusta voisit hyvinkin jatkaa valmentajana vaikka et itse enää pystyisikään täyspainoisesti ratsastamaan. Tuo kokemuksesi, ajan tasalla pysyminen, seuraamalla muiden ratsastusta ym. mitä kirjoitit ja oma kokemuksesi eri hevosista antaa sinulle hyvän pohjan. Omakaan valmentajani ei ole tietääkseni ratsastanut vuosikausiin. Silti hänen tuntinsa ovat aina vaihtelevia, mielekkäitä, kannustavia ja kehittäviä. Hänellä on hyvin eritasoisia valmennettavia meistä tätiratsastajista aina vaativan luokan kisaajiin. En ole sinun valmennustunneilla käynyt, mutta mitä ole seurannut uraasi niin minusta sinulla on mahdollisuus samaan ja vaikka mihin muuhunkin! Tärkeintähän on että valmentaja osoittaa täyden kiinnostuksensa ratsukkoon (ainakin sillä hetkellä) ja osaa kannutavalla tavalla ohjata heitä heidän tavoitteidensa mukaan eteenpäin. Odotan mielenkiinnolla postauksiasi valmennustunneistasi jatkossa 🙂

  3. Hei, tuo on totta että ammattikouluissa ei ole paljoa itse opettamista, joka on erittäin suuri puute! Varsinkin kun vihdoin pääsee pitämään tunteja ovat ne omille luokkalaisilleen tms. Joka ei kerro työstä ratsastuskoulussa.
    Itse pidin kouluaikana 90% tunneista harjoittelussa, ja lähes kaikissa harjoittelupaikoissa pääsin pitämään lähes kaikki tunnit, ilman niitä ei olisi syntynyt opettamisen taitoja 🙂

  4. Yksi tärkeä asia, josta kovinkaan monella ratsastuksenopettajalla ei ole mitään hajua on ihmisen fysiikka eli se kuinka ihmisen keho toimii liikkeessä. Tämä on oikeastaan yksi tärkeimmistä asioista silloin kun halutaan korjata ratsastajan asentoa.

    1. Totta tuokin. Tosin jos itse ratsastaa aktiivisesti, oppii miten keho käyttäytyy ratsastaessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *