Joko saa luovuttaa lopullisesti?
Mikäli et kestä valittavia ihmisiä ja/tai loppumattomasti pulppuavaa katkeruutta – älä lue eteenpäin! Vuonna 2008 selästäni siis hajosi välilevy S1 -nikaman kohdalta, muodostaen välilevytyrän. Kuusi vuotta olen soutanut ja huopanut kipujen kanssa, mutta miltei 40 hevosta olen onnistunut ratsuttamaan ja muutamia kisauttamaankin. Torstaina tein normaalisti tallityöt ym., mutta sitten illalla suihkussa tuli kova kipukohtaus ja jalat meni alta niin, etää Alex joutui auttamaan minut sänkyyn. Yö meni tuskaillessa ja perjantaiaamuna äiti tuli hakemaan mut lääkärireissulle. Kävely oli jo vaikeaa, joten en voinut autoakaan ajaa. Jonotettiin Päijät-Hämeen keskussairaalan päivystyksessä kolme tuntia, ennenkuin pääsin lääkärin luokse. Tekivät fysiotestejä ja totesivat, että juu-u ei pelitä selkä eikä oikea jalka (no shit Sherlock!). Lääkärisetä konsultoi kirurgia ja päättivät, että koska pystyin vielä pidättämään pissaa, ei tarvitse leikata heti. Jee. S1 -nikamaan uusiutumassa tyrä ja pullistuma. Määrättiin kahta kovempaa kipulääkettä ja krooniseen hermosärkyyn kolmatta (epilepsiaan tarkoitettua) lääkettä. Kaksi viikkoa lepoa, sitten vasta lähete magneettikuviin, joiden perusteella päättävät vihdoin leikkaamisesta.
Että voi perse, näin meillä. Ihanat ihmiset ovat tsempanneet mua niin naaamatusten kuin netinkin kautta. Silti en voi sille mtään, että olen katkeroitumassa ja masentunut. Kävelen kuin 80 v. mummo (jotka nekin menee ohi), tarvitsen apua suihkussa ja pukeutumisessa, apteekkiin meni pelkästään tänään 60 euroa ja sinnekiin mentiin bussilla, koska en pysty ajamaan. En jaksa uskoa, että mitään huippukuntoa enää löytyy lääkkeiden ja/tai leikkauksenkaan avulla. Työkyky hevosten parissa on mennyt. Tältä siis tuntuu, kun kaikki tärkeä viedään. Ensin esteratsastus, sitten koulu ja köpöttely ja lopuksi mahdollisuus tehdä tallitöitäkin. En siis enää ratsasta työkseni tai tavoitteellisesti, se on varma se. Mutta hei, koska pääsee pararenkaaseen?
Entä mitä tästä eteenpäin? Muutetaan alkuviikolla takaisin Hämeenkoskelle rivitaloon. Alexilla on haku töiden suhteen päällä, koska Miekkiössä ei riitä työtunnit. Jatkan siellä valmentamista, jahka kävelen (?) paremmin. Valmentaminen on varmaan sitten se, mihin pitää panostaa. Juuri nyt en pysty seisomaan enkä oikein istumaankaan, mutta tuntien pito on tarpeeksi kevyttä työtä jatkossa. Tässä syksyllä jatkuu lajivalmentajakoulutus, olen vähän luistanut kv-osuuksilta… :/ Faurien klinikka on onneksi sunnuntaina, pitää vielä käydä toinen kv. Syyskuun lopulla on myös Helsingissä ”Kannustava valmentaja” -täydennyskoulutus, johon osallistun. Valmentamisen lisäksi minulle jää hevosten omistajuus. Akro etsii vielä leasingkotia, kokeilijoita on tulossa ensi viikolla. Marika ottaisi sen Viroon treeniin, mutta mietin onko se loppupelissä kannattavaa kuitenkaan. Koitan pysyä positiivisena, palataan asiaan!
Allekirjoittanut
Voi ei 🙁 En pysty edes kuvittelemaan millaista on kun melkein kaikki tärkeä viedään elämästä, mutta hirveästi tsemppiä sinne ! 🙂 ♥ Toivottavasti leikkaukseen pääsisit ja kipu helpottaisi.
Kamalaa :/ Jospa leikkaus auttaisi edes jonkin verran! 🙂
Toivon sydämmeni pohjasta, et leikkaukseen pääsisit ja sieltä helpotusta tulisi! Tätä hommaa kumminkin tehdään täydestä sydämmestä ja oot joutunu jo luopuu niin paljosta, et jo olis aika suunnan vaihtua parempaan! Tsemppiä!
Kiitos kovasti tsempeistä ja palautteesta! <3