Helsinki Horse Fair 2013.

Helsinki Horse Fair 2013.

Turistirysä iskee jälleen!

Nk. sponsoritahot lahjoittivat reilun määrän meille lippuja HHF- ja GoExpo -messuille, joten suunnistimme kahdella täysautollisella Messukeskukseen! Elämäni kohokohtiin kuuluu nyt se, että vihdoin sain varattua itselleni ajan ratsastussimulaattorin istuntatestiin! Vähänhän se oli pervessin oloista alkuun, mutta… ;D Tulos oli juuri niin hyvä kuin halusinkin, ohjaaja sanoi, että ”ei hullumpaa”. Hieman istunta keikkui ”oikealta ylhäältä alas vasemmalle” -tyylisesti. Muuta syytä en keksi kuin oikea puoli ja sen heikkous. Ostoksia tarttui normaalin verran. Kerrankin ostin vaan kaikkea tarpeellista, kuten ShowShinea, kuivashamppoota, shettiksille uudet riimut ja Akrolle litkua hengitysteiden hoitoon. Ja ihanan ruskean Christina Sportsin satulahuovan!

Alla oleva simulaattorin analyysi näyttää esim. istuntani liikkeen sivuttaisesti (vas. yläreuna), keskiviivalla ihanne. Alhaalla vasemmalla taas liike edestä taakse. Vasemmassa laukassa nojaudun liikaa taaksepäin… Pallokuvio ilmaisee istunnan keskittäytymisen. Oikealla reunalla vasemmalla kaavio käden tasaisuudesta ja oikealla pohkeiden/jalan. Pohkeiden kohdalla siis katkoviivat esim. heilumista. Do the math siitä sitten.

Hauskempaa meillä oli sitten ”yleispuolella”. Kesytettiin rodeohärkää huonolla menestyksellä, tytöt kiipeili seinille (kirjaimellisesti) ja hyppivät viidestä metristä alas… Tuttujakin tapasin aika lailla, uutena tuttavuutena Alex, joka tulossa meille kesätöihin. Eipä raukkaparka tiedä, mihin soppaan on lusikkansa upottamassa… ;D Enivei, video puhukoot taas puolestaan. Ja käykää osallistumassa vielä kilpailuun >>> täällä!!

Lopuksi vielä kuva osasta mun perjantain valmennettavista, jotka osuivat samaan aikaan kentälle. Toiset olivat lähdössä talliin ja seuraavat aloittamassa. Huikean suuri ratsastuskeskus! 😉

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

5 thoughts on “Helsinki Horse Fair 2013.

  1. Oi oi, mäkin haluaisin kovasti päästä testiajamaan Simoa (oliko se Simo?!) 😀 Tosiaan, vähän pervofiilis tuli ensin tuosta videostakin 😀

  2. Kiva postaus ! Mekin oltiin tuolla yhden kaverin kanssa. Saatoin bongata sut, mutta en ole ihan varma :–) Varmaan mielenkiintoista tuossa simulaattorissa… ? Sain 60min lahjakortin joululahjaksi siihen, mutta en ole vielä saanut aikaa varattua.

  3. Hihi, näin sut tuolla messuilla ja meinasin moikatakin, mutta näytit hiukan kiireiseltä 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *