Hurray, kilpailua tarjolla!

Hurray, kilpailua tarjolla!

400 lukijaa täynnä, mahtavuutta!

Jälleen kerran – nöyrin kiitos ja kumarrus teille, jotka olette liittyneet vakilukijoiksi! Ihanaa, taas on jotain tavoitettu! Aloittaessani true storyn kirjoittamisen noin kolme vuotta sitten, en uskonut suosion (jos tätä nyt jo voi siksi sanoa) kasvavan tähänkään mittaan! 🙂 Vastahan lukijoita oli 50 kpl… Toivon, että olette saaneet jotain irti blogistani, joko valmennussuunnitelmien, asiatekstien, mielipidekirjoitusten tai muiden juttujen muodossa. Niin positiivisia kuin negatiivisiakin tunteita. Yritän jatkossakin panostaa teksteihin, niiden kirjoitusasuun kuin faktasisältöönkin. Olisi kiva saada aina välillä toiveita ja palautetta! Todennäköisesti kysymyspostaus tulee taas jossain välissä. Blogin ulkoasun muuttuu pian näin ”juhlan” kunniaksi, pysykäähän kartalla! 400. lukija Jenni N. palkittiin jo Facebookin kautta, mutta nyt itse kilpailuun…

Kilpailuun voivat osallistua kaikki lukijat laittamalla kommentin tähän postaukseen. Systeemi on helppo; määrittele blogini. Kerro siis omin sanoin, minkälainen Pennie’s -blogi on. Parhaimman selostuksen saanut palkitaan hienolla palkintopaketilla, johon kuuluu Chetakin timanttiotsapanta (full) sekä Horzen Zest -pikeepaita (koko reilu 36). En kaipaa ylitsevuotavia kehuja, ole omaperäinen! Osallistumisaikaa on 11.3. asti.

Olemme viikonlopun siis Ypäjällä, sieltä tulossa seuraavaa postausta!

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

10 thoughts on “Hurray, kilpailua tarjolla!

  1. erikaaa // erika.ahtiainen@hotmail.com

    Pennie's blogia kirjoittaa 25-vuotias hevosalan yrittäjä nainen. Amatööriratsuttaja ja I-tason valmentaja, joka kouluttautuu II-tason lajivalmentajaksi 2013 kevät-talvella. Blogin kirjoittaja, Penina, kouluttaa ja valmentaa poneja ja hevosia. Blogiin hän pyrkii kirjoittamaan mahdollisimman täyteläisiä teksejä kuvien ja videoiden kera. Postaukset ovat hyvin erilaisia ja asiaa sisältäviiä tekstejä. On muun muassa mielipidepostauksia, varusteita kertovia postauksia sekä valmennus- ja hevosen koulutus postauksia. Teksti on mielenkiintoista luettavaa ja välillä saattaa saada neuvoja omiin virheisiin. Ulkoasu on siisti ja miellyttävä. Kokonaisuudessaan blogi on hyvä, sillä blogia kirjoittaa oikeasti pätevä hevosalan ihminen !

  2. "Pennie´s -Based on true story blogia kirjoittaa idealistinen nuori nainen, jonka arki ja ammatti pyörii ratsastuskoulun ja valmentamisen ympärillä. Omat ja oppilaiden kokemukset avataan lukijalle usein positiivisten kokemusten kautta, pahaa sanaa omistaan tämä yrittäjä ei sano ja on myös valmis puolustamaan "omiaan" leijonaäidin lailla. Treenivinkkejä ja tietoiskuja varusteista jaetaan harrasteratsastajalle suunnatuissa kirjoituksissa ja usein mukana on asiaa tukevaa kuvamateriaalia."

  3. Blogi on monipuolinen, sisältäen asiatekstiä ja tietoa kuin myös välillä tarkoituksellista kärjistämistä ja lukijoiden herättelyä. Kirjoittaja on nuori ja oppimishaluinen, eteenpäinpyrkivä ja periksiantamaton sekä yritteliäs että motivoitunut kehittymään ja kehittämään myös toisia. Välillä teksteissä esiintyy iälle tyypillistä ehdottomuutta ja suurta paloa aatteen puolesta. Hevospuolen Pikku Myy. 😀

  4. Asia blogi huumorillä höystettynä. Molipuolisia postauksia, mukava somelainen muija kirjoittelee elämästään ylä-ja ala mäissä hevosten parissa. Videoita, kuvia, valmennuksia, mielipiteitä! Mikä se parempaa? Blogista oppii paljon ja on mukava seurata kun joku jaksaa välittää toisista ja pitää kylän heppatytöt perillä ratsastuksen saloista + vielä viedä niitä kisoihin näyttäytymäään! Mahtava blogi ei voi muuta sanoa 🙂

  5. Hieno ja asiallinen blogi. Blogia kirjoittaa osaava hevosalan ihminen, joka antaa neuvoja ja vinkkejä parhaansa mukaan apua tarvitseville. Olen saanut blogistasi neuvoja ja vinkkejä omien hevosteni kanssa toimimiseen. Etkä myöskään ole sellainen suureellinen ja omahyväinen niinkuin jotkut jotka ovat saaneet paljon suosiota jostain esim. blogin suosiosta… Kaiken kaikkiaan hyvä blogi ja kiva kirjoittaja jaja sun kuvat on ihania. 🙂 Niin ja se säpö on elisaLeinonen@luukku.com

  6. Blogi on mielenkiintoinen ja kertoo nuoren naisen elämästä. Blogi myös jakaa mielipiteitä ja kertoo tärkeitä tietoja. Blogi sisältää paljon kuvia ja videoita, joka on mahtavaa. Asiallista ja mukavaa luettavaa. Tässä oli lyhyt ja "ytimeikäs" kommenttini… :DD (s-postia en laita ku sull a se nyt sattuu olemaan ;))

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *