Talleilla suurempi merkitys kun voidaan kuvitellakaan.
Hevosala on noussut viime aikoina kovasti julkisuuteen, vaikkeikaan kovin positiivisen asian yhteydessä… Tästä maneesiturmasta on poikinut useita oheiskeskusteluja, jossa jälleen hevosten vihaajat pääsevät nostamaan päätään (enkä puhu nyt ”lasagnekatastroofista”). Ilta-Sanomien netissä oli mielenkiintoinen Elisa Rimailan kommenttikirjoitus otsikolla ”Tyttöjen ponileikit”, joka mielestäni kuvaa osuvasti ihmisten näkökantaa tähän lajiin. Ratsastus ei ole liikuntaa, saati urheilua. Piste. Joo ja formulat on sitten ”moottoriurheilua”… Perhanan päättäjäsedät, kiivetkääpä hevosen selkään ja koittakaa saada se toimimaan nappeja painamalla. Jutun tärkein pointti, oli kysymys siitä, voisiko yhteiskunta tukea hevostalleilla yksityisin varoin tehtävää nuorisotyötä? Tästä oli sitten suurin osa ihmisistä vetänyt poron torveen – älkääpä höpöjä ajatelko, ei tietenkään voi tukea!!
Minulta on usein kysytty, mikä asia on toiminnassani se punainen lanka tai mitä mietin tulevaisuutta varten. Parin viime vuoden aikana on vastaus pompannut helposti; meidän tallimme toiminta tähtää lasten ja nuorten valmennus- ja kilpailutoiminnan kehittämiseen. Haluan antaa nuorille ratsastajille niitä mahdollisuuksia, mitä he eivät voi muualta saada – joko taloudellisten tai muiden resurssien puuttuessa. Niin on minullekin aikoinaan käynyt. Mitään en ole saanut hopealautasella, puhuivat pahat kielet mitä tahansa, enkä myöskään tarjottimella niitä anna näillekään ratsastajille. Töitä on tehtävä, mutta ahkeruudesta ja luotettavuudesta palkitaan. Välillä sitä huomaa olevansa paljon muutakin kuin valmentaja tai tallinpitäjä; ystävä, tukija, psykologi, vanhemman korvike jne. Joku ehkä muistaa erään pätkän Ypäjä tv-sarjasta, jossa tämä nimeltä mainitsematon ratsastuksen opettaja tokaisi, ”ettei häntä kiinnosta oppilaiden ongemat, hän opettaa ratsastusta eikä ole kallonkutistaja. Käykööt sitten muualla hakemassa apua”. Olin aivan järkyttynyt! Tällainen ihminen tekee töitä juuri pahimmassa teini-iässä olevien tyttöjen kanssa?!
Itselläni ei ole omia lapsia ja tuskin tulee koskaan olemaankaan, joten en voi tietää mitään lasten kasvatuksesta. Silti kumman paljon syydetään vastuuta pois kodista vanhempien harteilta koulun ja harrastusten ohjaajiin. MINULTA pyydetään käskemään lapsi kotiin ajoissa tai MINULTA kysytään syytä, jos lapsella on ongelmia koulussa tai kotona. Teen voitavani, mutta vastuu ei ole juurikaan minulla kuin siitä, että lapsi harrastaa turvallisessa ympäristössä. Vanhempien tulisi ymmärtää, että talli on paljon parempi paikka viettää aikaa, kuin kaupungilla roikkuen. Ratsastuksen lisäksi yritän tarjota mahdollisimman paljon oheistoimintaa; retkiä, kursseja, kilpailuja, virkistyspäiviä ja muuta yhdessä oloa. Tallilta usein saadaan ne parhaimmat ja pitkäkestoisimman ihmissuhteet. Ja korostan sitä, että valmennettavani eivät ole mitään ongelmanuoria, normaalia vähävaraisempia tai syrjäytyneitä, vaan lähinnä ihan tavallisia varhaisteini-iässä olevia tyttöjä. Haluan vain kantaa korteni kekoon heidän minä-kuvansa, itsetuntonsa ja tulevaisuuden suunnitelmiensa kohdalla. Lopputyöt pitäisi heidän itse ja vanhempien tehdä.
Miksi sitten hevosharrastukseen on niin vaikea saada rahallista tukea? Ratsastusta pidetään elitistisenä ja vaarallisena lajina. Elitistinen se onkin ollut joskus 100-200 vuotta sitten ja vaarallisempia lajeja ovat esim. motocross ja laskettelu. Nykyään ratsastusta harrastaa 160 000 ihmistä ja määrä kasvaa jatkuvasti. Vähänhän se on, jos vertaa vaikkapa juuri jääkiekkoon tai jalkapalloon. Voisin perustella rajattomasti, miksi hevosURHEILU on hyödyllistä, mutta etteköhän te tiedä jo. Jos ihmisillä on varaa ratsastaa tai jopa hankkia hevonen, he ihan varmasti pystyvät myös laittamaan itse pienistä kukkaroistaan puitteet kuntoon. Harhaluulo. Sinun tulee olla todella hyvin säästänyt tai vahvasti velkaantunut saadaksesi sellaiset paikat kuin olisi tarpeen. Nimimerkillä ”maneesia odotellessa”… Ja mitä mahdollisuuksia maneesi avaisikaan meidänkin kohdalla! Mistä siis hakea rahoitusta, kun pääomaa ei löydy tarpeeksi ja velkaa ei kannata ottaa? Kumma kyllä raviurheilun suuntaan katsotaan aivan eri kantilta. Miksiköhän? Hmmm… Olisikohan tienattava raha mitenkään siinä mukana suuremmassa roolissa? Tai sitten täytyisi turvautua tähän mäkihyppyjoukkueen rahankerjuuprojektin tyyppiseen ratkaisuun. Yllättäen se on kaikelle kansalle ihan ok, ovathan he euronsa ansainneet… Viis siitä, että esim. Lontoon olympialaisista yksi meille tullut mitali oli parapuolelta ratsastuksesta!
Asia, jota on pitkään pohtinut on jäähallien toiminta. Tässä päästäänkin sitten sukupuolisiin eroihin. Miksi kymmentä kunnan rahoittamaa jäähallia vastaa ehkä kaksi maneesia? Miten maneesin ja jäähallin rakennus, ylläpito tai käyttö eroaa – muuten kuin siinä, että jäähallissa käy enimmäkseen poikia? Anteeksi vain naisellinen logiikkani, mutta eikös tuollainen jäähalli vaadi aika paljon mm. lämmitys- ja vesikuluja, jääkoneen hiomaan pintaa, siivoojat jne.? Maneesi taas pönöttää itsekseen, joskus sen voi lanata ja katsomon lakaista. En ymmärrä, valaiskaa toki. Se, että kunta tai jopa valtio rakentaisi yhteisiä maneeseja ei toimi. Sehän on fakta, kun miettii millaista väkeä hevosihmiset ovat. Tai voisikin toimia jossain. Mutta kunnan tukemassa ratsastuskeskuksessa voisi olla ideaa… Enemmän kunnan rahoittamia tiloja vuokralle! Voin olla väärässäkin, mutta eikös juuri Lahdessa Takkula ollut tällainen? Sitten kaupunki pisti rahahanat kiinni, kun talleja olisi pitänyt rempata EU-säännösten mukaisiksi (ja todennäköisesti rakensi pari jäähallia siinä ohessa sillä rahalla).
No niin, aihe lähti taas harhailemaan, mutta kun ärsyttää tämäkin juttu tässä yhteiskunnassa. Tasa-arvo – ja paskat! No, itsepähän olen lajini valinnut, mutta tyytyväisenä syydän kaikki euroni noihin kaviollisiin. En halua vähätellä muiden lajien tai harrastusten kuluja, jokaiseen menee varmasti tarvittava määrä ja enemmänkin varoja. Silti ihmettelen yhteiskunnan suhtautumista hevosiin ja nimenomaan ratsastukseen. Ennen hevosia oli joka torpassa, nyt niitä vihataan. Menen tästä laittamaan maneesikolehdin pystyyn, jotta saan meidän tytöt joskus SM-tasolle. Kertokaa te sillä aikaa näkemyksiänne! Nyt kun on taas sohaistu ”arkaan” asiaan… 😉
P.S. Linkki IS:n juttuun löytyy tästä.
Allekirjoittanut
viimenen tekstikappale oli aivan huippu, kiitos päivän piristyksestä! ehdottomasti vaan asiaa koko postaus. jos sattuisin joskus niille kulmille lupaan heittää kolehdin maneesiprojektiin 😉
Kiitos ja ollos hyvä. 🙂
"Laita ne tytöt ilman maneesia SM-tasolle". Ei se maneesi välttämätön ole, toisaalta voit hakea positiivista puolta maneesittomuudesta, samoin tytöt, jotka palvelujasi käyttää. Minulla on asiakkaina niitä miehiä, jotka armeija-aikaan ovat koulutuksen saaneet hevosilla, kilpailleet esteillä, keskusteltu nykytasosta hevosurheilussa, jotain on jäänyt puuttumaan kun Suomen valtio ei enää siinä määrin kouluta armeijassa miehiä ratsastukseen. Keskustelut ovat olleet mielenkiintoisia, se etu tässä ammatissa on, että tapaa monen alan edustajia.
Joten maneesi ei ole varmaankaan se tie tietylle tasolle, se varmaan helpottaa ja nopeuttaa etenemistä, ei ole talviolosuhteita, loskaa tai muuta kenttää pilaamassa, mutta ainakin oppii tulemaan toimeen erilaisissa sääolosuhteissa ja kun ei ole maneesia, tuleekin hyväksyttyä ne hankalimmat tilanteet, opittua toimimaan niissä olosuhteissa, mitkä sillä hetkellä on. Oman kokemuksen mukaan olen nähnyt näitä maneesitalliasiakkaita ja useinkin se helppous tuo sitä, että ei lähdetä maastoilemaan ja syitä on monia. Hevosetkin rutinoituvat ja uuden kohtaaminen tuokin sitten omistajalle ongelmia ja kun sille epämukavuusalueelle ei miellään lähdetä niin mennään taas maneesiin. Nämä nyt karrikoituna ja yleistää ei voi. Mutta itsekin varmaan helposti menisin siitä, mistä aita on matalin jos olisi maneesimahdollisuus.
Mutta hyvää työtä teet, teinien kanssa on haasteellista. Sitten kun joutuu vielä olemaan ihmissuhderatkojana, pitäisi olla silmät selässä, jotta kykenee pysäyttämään teinien väliset konfliktit, kiusaamiset (mitä ei välttämättä tallilla näy, mutta koulussa käydään selvittelyt kuka saa ratastaa kelläkin, kuka on huono, ei osaa jne). Mielenkiintoista onkin, miksi tosiaan tämänkaltaista harrastusta ei valtio tue ja ole osallisena. Pitäisikö saada poikia mukaan, niin heräisikö enemmistö siihen, että ratsastus on urheilua. Armeija-aikaan kun valtiolla oli vielä hevosia, oli tilanne hieman erilainen. Silloin pääsivät kokemattomatkin alokkaat opettelemaan hevosten käsittelyä, kengitystä, ratsastusta, esteitä ja osallistuivat kilpailuihin. Nykyisin armeijassa kun ei hevosia tarvita, on jäänyt tämä arvokas taito alokkailta oppimatta.
Ei se maneesi olekkaan välttämättömyys, vaan tulevaisuudessa kauan tavoiteltu luksus. 😉 Sitä ei kaikki maneesissa päivittäin ratsastavat tule miettineeksikään… Hyvin olemme pärjänneet ulkoilmassa tähänkin asti, ratsastajilla ainakin asenne kohdallaan ja motivaatio aitoa! 🙂