Laaksolla

Oikea kilpailukäyttäytyminen?

Kuin veteen piirretty viiva…

HOX! Huumorivaroitus, löysää pipoa!

Viime aikoina olen alkanut tosissani miettiä, millaista on oikea kilpailukäyttäytyminen? Miten kilpailupaikalla pitäisi olla, mitä saa puhua ja miten toimia? Onko se oikeasti niin vaikea asia vai onko ihmisillä vain harjoituksen puutetta? Kaikkien mielestähän itse osaa kisoissa käyttäytyä, muut vain ovat idiootteja.

Ensinnäkin, kun kilpailuihin edes aloitetaan valmistautua, olisi hyvä lukea kutsu huolella läpi. Missä ja milloin kisat ovat, mitä luokkia, onko erityisiä ohjeita, tarvitseeko jotain papereita ottaa mukaan? Lisäksi kannattaisi ihan harjoitus- ja seuratasolla kilpailevienkin ratsastajien sekä tukihenkilöiden tutustua SRL:n kilpailusääntöjen yleiseen osaan. Hevoset suitsitaan kisapaikalla trailerissa ja ne on suitsittuna koko kisojen ajan sisäänlastaukseen asti. Kilpailunumero suitsissa tai satulahuovassa ei ole liikaa, varsinkaan isommissa kisoissa. Tietääkseni uudistunut laki velvoittaa vielä pitämään hevosen rekisteripaperit mukana kuljetettaessa. Seuran jäsenkortti tai green card antaa jonkinlaisen suojan vakuutuksen muodossa.

Verryttely on sitten omanlaisensa mikä-mikä-maa. Erityisen hankalia ovat verryttelyt, joissa ei ole valvojaa eli 8-10 ratsukkoa suhaa pienessä maneesissa sinne tänne. Aikoinaan kilpaillessani esteitä eräissä kisoissa olin kolaroida toisen ratsukon kanssa. Vaikka olin huutanut hyppääväni verryttelyesteen, teki tämä ratsastaja voltin esteen taakse koska “(sori) luuli ehtivänsä alta”. Koulupuolella ongelma on yleisempi, sillä jokainen haluaa vielä käydä läpi omat vaikeat asiat. Verryttelyssä muille tiuskiminen kuuluu asiaan, varsinkin jos oma hevonen lennättää jalkaa paremmin ja juuri silloin pitäisi ratsastaa juuri siitä kohdasta ja joku urpå on tiellä. Tässä pärjää yleensä hyväntuulisuudella ja huumorilla – samanlaiset ihmiset vastaavat eikä ongelmia tule kuin ehkä kahden nipopipon kanssa!

Jesse verkkaamassa Laaksolla.

Esteverryttely on meille suomalaisille hankala asia. Yleensä syyllistytään ylihyppäämiseen, eli hypätään kymmeniä hyppyjä, jonka jälkeen hevonen ei jaksa enää itse rataa. Totta kai jokaiselle hevoselle sopii tietty tyyli, energiselle hevoselle enemmän ja laiskalle vähemmän. Jos verryttelyssä tulee hyvä hyppy ja sitten kielto ja taas hyvä hyppy, niin kannattaisiko jättää siihen? Ei, kokemattomammat tulevat vielä ja yleensä ottavat uuden kiellon. Sama homma alkaa alusta ja varsinainen rata päättyy ensimmäiselle esteelle. Harjoittelu ei kuulu enää kisoihin, se hoidetaan kotona.

Oman suorituksen jälkeen joko ollaan tyytyväisiä tai superpettyneitä ja silloin syy on järjestäjissä, radan pohjassa (!!!), tuomareissa tai muissa kilpailijoissa (jotka siis parempia). Junnuratsastajille tyypillistä on äidille tai isälle itku-potku-raivoaminen ja ponin kiroaminen alimpaan helvettiin. Valitettavan yleinen näky, eikö? Onko siis helpompaa syyttää muita, kuin hakea syitä oman ratsastuksen keskinkertaisuuteen? Milloin kannattaa katsoa peiliin? Myös valmentajalla on tärkeä tehtävä kilpailuissa. Hänen pitäisi kertoa milloin verryttely riittää ja antaa rehellinen palaute suorituksen jälkeen. Mukavinta on nähdä, kun joku oikeasti hyvä ratsastaja ratsastaa siistin suorituksen ja on siihen selvästi tyytyväinen. Hänellä on kaikki kunnossa valmentautumisesta hevosenhoitoon asti.

Jänskättää vai pettynyt?

Palkinnoista jaksetaan myös aina valittaa. Palkintojen pitäisi olla suhteessa lähtömaksuun, mutta monestiko näin on? Jos olet viimeinen sijoittunut (esim. 11.), niin tuskin saat saman arvoista palkintoa kuin voittaja vaikka olisitkin maksanut saman lähtömaksun. Suorituksesi oli siis tulosten perusteella huonompi. Ja onko pienissä kisoissa palkinto se tärkein? Tuskin. Jos kisataan GP-tasolla autosta, niin sitten, mutta että näppylähanskat ja letityspampulat? Ai niin, tulokset tulevat aina yleensä liian myöhässä ja kuvaajien kuvat eivät ole samalla sekunnilla netissä.

Mutta tiedättekö mikä on kaikkein hauskinta kilpailemisessa? No se jälkipuinti nettifoorumeilla! Eräs tuttavani summasi asian hyvin; “niinhän se on, että jos et ole ikinä ollut järjestämässä kisoja tai toimihenkilönä niissä, et voi ymmärtää miten paljon hommaa kisoihin niiden aikana, ennen ja jälkeen kuuluu. Pääasia että tietää itse tehneensä parhaansa ja tiedostaa myös ne kohdat, mitä pitää ehkä seuraavaa kertaa varten parantaa.” Uskokaa pois, ei se eilen kilpailtu päivä siitä enää parane vaikka kuinka siitä jauhaa. Tärkeämpää on antaa asiallinen palaute aiheesta järjestäjille tulevaisuutta varten sekä kuunnella miksi jotain on tehty tai jätetty tekemättä.

Asia mitä yritän painottaa omille junnuoppilailleni kilpailemisesta on se, että kilpailemisen täytyy olla mukavaa. Se ei saa olla kurjaa pakkopullaa, joka aiheuttaa oksennusrefleksin plus ripulin heti aamusta. Kilpailuissa näytetään ja pyydetään arvioimaan omaa sen hetkistä ratsastustasoa sekä verrataan reilulla pelillä itseään muihin ratsastajiin. Ylimielisyydellä ei pääse mihinkään eikä myöskään jäätävällä kisapelolla.

Roosa ja Nero kotikisoissa.

Miksi pitää olla aina kaikesta niin negatiivinen? Onko meillä vain sellainen opittu tapa, kaikesta saa ja pitää valittaa? Voiko koskaan olla mihinkään tyytyväinen? ISO hatunnosto niille muutamille ihmisille, jotka ovat aina iloisia ja ystävällisiä! Heitä mahtuu tuttavapiiriin vain kourallinen! Seuraava asia, jolla aion itseäni tämän aiheen suhteen kehittää, on estetuomari- ja stewardikurssi jonne ilmoittauduin. Sittenhän ainakin tiedän jotain. Nyt tulee lopuksi vielä haaste; yllätä itsesi ja muut positiivisesti seuraavissa kisoissa! Ratsasta suorituksesi niin hyvin kuin pystyt ja tyydy siihen. Kehu hevosta, kehu valmentajaa ja anna kiitosta järjestäjille vaikka vain hyvästä sämpylästä! Kokeile onko sillä mitään vaikutusta? 🙂 P.S. Tämä oli blogin 300. postaus!

Fiilis kohdallaan! …eikun mitä?

Allekirjoittanut

Pennie
Pennie
31 -vuotias hevosalan (ex-)ammattilainen, liiketalouden merkonomi sekä SRL:n I-tason valmentaja. Toimin Playsson.netin ja Riders Magazinen taustalla, keskittyen hevosmedian tuottamiseen eri muodoissa.

Only registered users can comment.

  1. Asiaa! 🙂 Negatiiviset asiat vain muistetaan ja huomiota saa sillä, kun itkee, parkuu, huutaa ja valittaa vain niistä huonoisa asioista. Auta armias, jos menet kehumaan kisajärjestäjiä… Hui kauhia… 😉 Aina löytyy jotain hyvää, se on ihan totta.

  2. Täyttä asiaa koko postaus! Minäkin voin henkilökohtaisesti suositella jokaiselle valittajalle menolippua seuraaviin seuransa järkkäämiin kisoihin toimihenkilöksi, se kun voi oikeasti olla silmiä avaava kokemus!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *