Esteharjoitus.

Esteharjoitus.

Eilen H-tiimi treenasi tulevia estekisoja varten, “kuivaharjoittelimme” rataa seuraavasti…

(Esteaiheinen täytekuva – ratsukko ei kuulu juttuun.)

Aloitimme verryttelyn kevyessä ravissa kahdeksikolla siten, että S-R poikkihalkaisijalla oli puomeja. Tavoitteena oli löytää kahdella ympyrällä ja suoristuksessa hyvä, tahdikas ja eteenpäinpyrkivä ravi. Kaarilla taivutettiin ja puomeille suoristus. Puomit tultiin esteistunnassa, jota ensin harjoiteltiin käynnissä. Takapuoli lähellä satulaa, paino jaloille, polvi ja pohje lähellä. Yläkroppaa ja käsien käyttöä tarkkailtiin, sillä molemmat lähtivät välillä liikaa nojaamaan eteen.

Laukassa tultiin pitkällä sivulla olevaa ristikkoa muutaman kerran putkeen vasemmassa kierroksessa, edelleen esteistunnassa ja laukan rytmiä hakien. Ristikon jälkeen jatkettiin suoraan ja sitten kaarevalta uralta poikkihalkaisijalla olevalle puomille. Puomilla suunnanmuutos laukanvaihdon kautta oikealle. Muutaman toiston jälkeen puomilta jatkettiin vielä oikeassa kierroksessa takaisin poikkihalkaisijalle ja vaihdettiin laukka ja suunta uudestaan vasemmalle.

Lopputunnista hypättiin pitkän sivun estettä n. 80 cm okserina ja poikkihalkaisijan este oli matala, n. 40 cm pysty. Harjoiteltiin myös laukkakasikolla laukkojen ja suunnan vaihtoa pienellä ristikolla ilman okserin hyppäämistä. Toisen H:n kanssa keskityttiin myötäämiseen, sillä kädet eivät tuntuneet löytävän paikkaansa. Okserilla pitkää myötäystä, käsi kauemmaksi eteen kohti korvia ja ristikolla/pikkupystyllä lyhyttä myötäystä. Lopulta kädet alkoivat antaa hyvin hypyssä tilaa ja Ramses alkoi ottaa parempaa hyppykaarta eikä myöhästynyt etujaloilla. Toinen H taas unohtui etunojaan esteen jälkeen ja tasapaino oli kadota. Hänen kanssaan haettiin ensin pienemmällä esteellä yläkropan suoristusta esteen jälkeen, jotta seuraavalle lähestyminen helpottuisi.

Harjoitus suunnanmuuttamisesta pienellä esteellä ja tuolla linjalla auttavat ratsastajaa hahmottamaan paremmin seuraavalle esteelle lähestymistä. Ajatus seuraavasta menosuunnasta helpottuu, kun oppii valmistelemaan esteelle tulon helpommin ja johtamaan uuteen suuntaan, ulkoavutkin kehittyvät samalla. Katseen käyttö paranee – ratsastajaa tuleekin vaatia seuraamaan tehtävää koko ajan katseella! Alkukankeuden jälkeen meidän tuntimme sujui hienosti ja molemmat ratsastajat pääsivät hommaan sisälle! H-tiimi nähtävissä 70 cm luokassa toukokuun lopulla. 😉 Lopuksi hevostenhoitaja pääsi syöttelemään äidin esteratsua…

Allekirjoittanut

Pennie
Pennie
33 -vuotias hevosalan (ex-)ammattilainen, liiketalouden merkonomi sekä SRL:n I-tason valmentaja. Toimin Playsson.netin ja Hevoslehti RIDE:n taustalla, keskittyen hevosmedian tuottamiseen eri muodoissa. Opiskelen tällä hetkellä kansainvälistä liiketaloutta englanninkielisellä linjalla LAB:issa sekä työskentelen media-alan freelancerina.

33 -vuotias hevosalan (ex-)ammattilainen, liiketalouden merkonomi sekä SRL:n I-tason valmentaja. Toimin Playsson.netin ja Hevoslehti RIDE:n taustalla, keskittyen hevosmedian tuottamiseen eri muodoissa. Opiskelen tällä hetkellä kansainvälistä liiketaloutta englanninkielisellä linjalla LAB:issa sekä työskentelen media-alan freelancerina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *