Minä ja muut ratsastajat.

Minä ja muut ratsastajat.

Kysymyspostauksen toinen osuus, pureudutaan ihmissuhteisiin. 🙂

Millaisista ratsastajista pidät? Kuinka tärkeää ratsastajan asenne on sinulle opettaessasi ja vaikuttaako se opetustapaasi?

Ensinnäkin, kun asiakas ottaa yhteyttä, oletan, että hän on vakavasti kiinnostunut valmennustunneistani (tai ratsuttamisesta). Se tarkoittaa sitä, että kun hän saapuu tallille tai minä hurautan heidän pihaansa, vastaan pitäisi tulla odottava ja innostunut ratsastaja. Jos on huono päivä, silloin kannattaa jättää valmennustunti väliin. Siitä ei ole kenellekään iloa… Lasten ja nuorten kohdalla minulla on selvä raja; jos yhtään tuntuu, että on väsynyt koulun jälkeen tai ei vaan huvita, on parempi jäädä katselijan rooliin. Näin olen myös tehnyt silloin tällöin.

Itse ratsastajan tulee tietysti olla motivoitunut ja kiinnostunut oppimaan. Teflonpannua ei kukaan halua opettaa! Mieti omalle kohdalle; jos ratsastajaa ei kiinnosta, kuinka se vaikuttaa omaan ”esiintymiseen”? Pakko jatkaa tunnin pitoa, vaikka tekisi mieli jättää ko. ratsastaja siihen ja olla huomoimatta. Hän kuitenkin (toivon mukaan) maksaa tunnistaan. On vain löydettävä keino, jolla tällaisen ratsastajan saa mukaan menoon. Itse käytän yleensä huumoria, on hyvä opetella nauramaan itselleenkin – myös oppilaiden. 🙂

Hyvä ratsastaja osaa ottaa palautteen ja kritiikin vastaan sekä kehittyä niiden avulla. Yhtä lailla kehut kasvattavat itsetuntoa, sen enempää pedagogiikkaa opiskelleena… Turhia kehuja en viljele ja sanon suoraan, jos virhesilmäni havaitsee jotain ja kerron, miten mielestäni asian voisi korjata. Joskus joutuu jankuttamaan samoista asoista (kädet, jalat, katse), menivät perille tai ei. Omien valmennettavieni tulee aina yrittää. Jos ei ensimmäisellä kerralla onnistu, kokeillaan uudestaan ja uudestaan. Niin kauan, että tehtävä onnistuu kokonaan tai edes osittain. Tyytyväisenä on hyvä lopettaa. Samaa ei saa jäädä kuitenkaan polkemaan koko tunniksi, on osattava helpottaa tehtävää hevoselle tai ratsastajalle.

Monta kertaa nuoremmat tytöt meillä suitsia laittaessaan tai mitä tahansa ”vaikempaa” aloittaessaan, sanovat heti ettei onnistu. ”Mistä tiedät, kun et ole vielä edes kokeillut?” on ainoa oikea vastaus. Ja yleensä se onnistuukin, kun vain viitsii.

Onko eteesi sattunut hevosihmisiä, joiden ajatusmaailma on ollut kovinkin erikoinen? Jos on, niin kerro pari esimerkkitapausta.

Jotta en pääse taas vihreän median sivuille, en aio tähän kysymykseen sen enempää vastata. 🙂 Onhan niitä vastaan tullut, mutta mikä on toisesta erikoista, voi olla toisesta ihan normaalia. Eniten olen häkeltynyt ratsastajista, joiden taitotaso noin HeC+ ja he mainostavat itseään ratsuttajina tai valmentajina. Tästä olen aikaisemminkin jo paasannut. Jos ei pysty korjaamaan edes omaa ratsastustaan tai selviämään normaalia haastavamman hevosen ratsastamisesta, miten voi tehdä sitä muille ja ottaa siitä vielä rahaa? Tai tallinpitäjiä, joilla ei ole hitustakaan tolkkua tallin pyörittämisestä vaan ahnehditaan monta asiaa kerralla, jolloin lopputulos on pommi. Vain ”unelma” siitä toimivasta tallista. Näihin tyyppeihin olen moniinkin törmännyt. Toki on varmasti liuta ihmisiä, jotka eivät minunkaan taitoihini usko, mutta minulla sentään näyttöjä ja tutkintopapereita eri suunnista. Jostain on kuitenkin imettävä koko ajan tietoa ja taitoa sekä kehitettävä itseään.

Voin kyllä kertoa vielä yhden erikoisen jutun. Tässä muutama vuosi sitten eräs tallinpitäjä kysyi vakavissaan minulta, voiko ratsastukseen laittaa hevoselle toiseen takajalkaan tavallisen suojan ja toiseen geelipehmustetun vai vaikuttaako se hevosen liikkeisiin? En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa… Tuskin se sitä toista jalkaansa vetää perässään vaikka olisikin geeliä mukana. 😉 Terveisiä vaan hänelle, jos lukee ja tunnistaa itsensä.

Oletko joutunut koskaan toteamaan valmennettavalle/ratsutetun hevosen omistajalle, että et varmaankaan pysty auttamaan heitä? Minkä takia?

Täytyy sanoa, että en ole tuollaiseen tilanteeseen vielä joutunut! Kinkkisiä tapauksia tulee aina, mutta silloin konsultoin jotain osaavampaa valmentajaa/ratsuttajaa ja kysyn miten ratkaisen tilanteen. Ratkon tilanteen oman fiilikseni kautta, eli mitä minä tekisin, jos olisin valmennettavan hevosen selässä tai jos oma hevoseni tekisi sitä, mitä jokin ratsutettava tekee. Tällä tasolla, jolla minä toimin (I-tason valmentaja ja amatööriratsuttaja) ongelmat ovat yleensä kiinni vain perusratsastuksesta tai ratsastajan pienistä, yksinkertaisista virheistä. Harvemmin joudun ”oikeiden” ongelmahevosten kanssa tekemisiin, eiköhän ne mene sitten jo karivepsä -osastolle. Minä kun en korjaa kuin kotona olevieni hevosten käytöstä, sillä niiden kanssa olen 24/7 tekemisisssä.

Ainoastaan yhden hevosen ratsuttamisesta olen omasta tahdostani kieltäynyt. Siitä mainitsin jo ensimmäisessä osuudessa. Se oli 5v. tinkerori, jota ei oltu vielä edes totutettu ratsastajan painoon. Heitä en halunnut auttaa, sillä siinä oli suuri riski, että olisin satuttanut itseni pahasti. Lähinnä selkäni puolesta, ko. hevonen kun osasi kaikki niksit.

Jos joku asiakkaasi valittaa opetus/ratsutus palvelusta, miten lähdet asiaa ratkaisemaan?

Silloin tällöin tulee pieniä erimielisyyksiä asiakkaiden kanssa, lähinnä täysihoitolaisten. Mutta tämä on asiakaspalveluammatti ja asiat tulee ratkaista rauhassa ja maltillisesti. Aina ollaan sopuun tätien kanssa päästy. 🙂 Suoraa valitusta en ole koskaan saanut, mikä on sääli ja toisaalta ihan hyväkin, jos ei ole ollut mitään negatiivista palautetta. Jos jollain on jotain huomautettavaa, on se paras sanoa heti kasvotusten eikä kirjoitella erääseen foorumiin päättömiä tai juoruilla pitkin kyliä. Se kun tuntuu nykyisin olevan se ainoa palautteenantokanava(t). Ja jos ei ole mitään aiheellista sanottavaa, olisiko helpompaa vain pitää suu kiinni ja sormet pois näppäimistöltä?

Tunneilla käy välillä kertakokeilijoita, jotka sitten eivät syystä tai toisesta enää palaa. En ala heidän peräänsä kyselemään. Olen siitä hyvässä tilanteessa, että voin itse valita ketä meille valmennettaviksi otan. Minun ei ole pakko ottaa ns. hankalia asiakkaita. Useita virheitä olen vuosien varrella tehnyt mm. työntekijöiden suhteen, mutta nyt on meillä juuri oikea talliporukka ja mahtava me-henki, joka näkyy kisoissa ja tallin tapahtumissa! Olemme kuin pieni hevosperhe. 🙂

Mutta takaisin kysymykseen – JOS joku valittaa, miten ratkaisen asian? Yritän tietysti saada selville mikä mättää ja miksi sekä selittää omasta puolestani miten joku asia on mennyt ja minkä takia. Tämän jälkeen hierotaan sopu, tehdään kompromissi ja tarvittaessa korvataan menetetty vahinko (esim. hevoselta irtoaa kenkä ja ratsastaja joutuu keskeyttämään tunnin). Trust me – kukaan ei tarkoituksella hanki vihollisia!

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *