Mietiskelyä lajin parissa kehittymisestä.
Ratsastus ja hevosurheilu on siinä mielessä kiitollinen laji, ettei
tässä voi olla liian vanha ja oppimista riittää niin kauaksi aikaa,
kun vain jaksaa ja haluaa edetä. Esimerkiksi baletti tai joku samankaltainen
tanssi on monelta ohi, kun saavuttaa tietyn iän tai painon. Moneen muuhun
lajiin verrattuna ratsastus on koko ajan eteenpäin vievä harrastus.
Koskaan ei ole valmis; aina on uusia valmentajia ja hevosia, joilta voi
saada jotain mitä ei ole ennen saanut. Ja jos Suomesta loppuu oppimismateriaali
kesken on maailmassa onneksi useampi muukin hevosurheilun maa…
Minulla on käynyt onni monessakin asiassa. Ensinnäkin minulla on kannustava
ja tukeva perhe, joka on auttanut rahallisesti sekä kaikilla muillakin tavoilla,
jotta saan harrastaa ratsastusta ja tehdä siitä itselleni ammatin. Muutimme
jopa 130 km päähän vanhempieni työpaikoilta, jotta minä pääsin hevosalan kouluun.
Vanhempien arvostus on asia, jonka moni nuori ratsastaja unohtaa.
Mieti kaksi kertaa KUKA sen kilpaponin on ostanut, kuka maksaa tallipaikan,
valmennukset, varusteet jne. ennenkuin aloitat kiukuttelun kisapaikalla
tai ratsastustunnin jälkeen.
Toinen asia on se, että kannattaa ratsastaa niin monella hevosella kuin vaan
pystyy sekä ihan jokaisella jota tarjotaan alle! Jokaisesta hevosesta saa
jotain irti ja kokemusta myöhempää aikaa varten! Itse olen ratsastanut koko
ikäni remontteja, projekteja, ex-ravureita ja niitä ns. ”hulluja” hevosia.
Ja voin sanoa, etten niiden kymmenien hevosten ansiosta pelkää ratsastaa
vaikeammallakaan hevosella tai kiivetä nuoren kyytiin, jonka selässä ei ole
koskaan vielä käyty. Vaikkakin niihin hevosiin on mennyt paljon aikaa, hikeä
ja niitä kuuluisia kyyneliä. Lopulta, kun saa ratsastaa osaavia ja hienoja
hevosia ei sitä tunnetta voi kuvailla!
Tutustu myös eri lajeihin! Olen pitkään ollut negatiivinen muita lajeja
kohtaan, kunnes nyt valmentajakoulutuksessa tutustuimme mm. westerniin
ja vikellykseen. Se oli kovin uutta ja mielenkiintoista! 16-17 -vuotiaana
olin lukion sijasta töissä islanninhevostallilla, ennenkuin aloitin hevosalan opinnot. Heillä on toisenlaiset tavoitteet ratsastuksen suhteen ja sieltä
sain arvokasta työkokemusta. Tein tallitöitä, pidin tunteja, vedin maastoja…
Kolmanneksi on hyvä ylläpitää ja kehittää oikeita suhteita. Tutustua uusiin
hevosihmisiin, kasvattajiin, valmentajiin, kilpakumppaneihin jne. Käyttäytyä
siten, että saa muodostettua ystäviä ja pidettyä ne. Tehdä työnsä hyvin
ja huolella. Siltojen polttaminen takana ei ole kovinkaan hyvä tapa, sillä
”what goes around, comes around”… Omalta kohdaltani olen äärettömän iloinen,
että tutustuin valmentajaani Marika Vunderiin, sillä hän jos joku on ihminen, joka saa vietyä minut eteenpäin tässä lajissa! Kyseessä kuitenkin Viron parhaimmaksi ratsastajaksi valittu henkilö ja GP-tason kouluratsastaja sekä tuomari.
Häntä voisin kutsua jopa omaksi esikuvakseni.
Mitä sitten ajattelen tulevaisuuden suhteen? Tällä hetkellä olen paininut lajin
valinnan kanssa. Totta kai voi harrastaa tasaisesti koulu- ja esteratsastusta,
mutta haluan valita lajin johon keskittyä 100 %. Ennen se oli selvästi esteet;
etenin pienistä luokista isompiin alue- ja kansallisiin ja keräsin sieltä
kisakokemusta. Vuonna 2008 sattuneen selkävamman jälkeen esteet ovat jääneet
jo pelkästään hevosen puuttumisen takia ja lopulta viime perjantaina Piia
Pantsun valmennuksen jälkeen valintani oli kovin selvä. Piia sanoi, että
näkyy kuinka olemme treenanneet lähinnä koulua, sillä hyppäämisen rytmi oli
jo hävinnyt. Marika siis tehnyt hyvää työtä ratsastukseni suhteen! Lisäksi olen
hukannut uskallukseni esteiden suhteen, kouluratsastus tuntuu paljon varmemmalta.
Minulle onkin sanottu, että turha riskeerata enää selkää – seuraavan kerran voin
olla pyörätuolissa…
Seuraava hevosostos onkin Marikan kanssa valittu hevonen, jolla voin alkaa
kilpailla vaativampaa koulua ja toivon mukaan myös päästä sillä saralla eteenpäin.
Ellin kanssa on ollut kiva ”harrastaa”, mutta tarvitsen kokeneemman ratsun.
Vielä ei ole liian myöhäistä! Olen seurannut tuoreen SM-voittaja Alexandra
Malmströmin ratsastusta vasta jonkin aikaa, sillä olimme samalla
valmentajakurssilla ja täytyy kyllä sanoa, että siinä on ihminen joka tekee
töitä menestyksen eteen! Ja ikää hänellä on saman verran kuin minullakin, eli
parinkympin paremmalla puolella. Siinä motivaatiota minulle!
Esteet pysyvät kyllä ”sydänlajina”, sillä poikaystäväni on vannoutunut
esteratsastaja ja omat valmennettavani haluavat suuntautua sille puolelle.
Ehkäpä joku meidän tytöistä pääsee vielä SM-tasolle! Olen tyytyväinen jo
siihen mitä olen saavuttanut; hevosalan ammattitutkinnon sekä SRL:n I-tason
valmentajan paperit. Seuraavana etappina ratsuttajan koulutus… Only
sky is limit!
Tämän blogitekstin avulla osallistun Horzen bloggauskilpailuun ja minulla on mahdollisuus voittaa 500 euron lahjakortti Horzen verkkokauppaan, www.horze.fi.
Allekirjoittanut
Ensinnäkin onnea tuohon Horzen kisaan. :)Itsekin pohdin pitäisikö osallistua, vaikka minulla ei edes ole hevosta, joten moni muu tarvitsisi sitä lahjakorttia enemmän (ei toki minulla muutenkaan olisi kummoisia mahdollisuuksia sitä voittaa).
Itse olen nyt vasta uskaltautunut kipuamaan erilaisten hevosten selkään. On hevosia, joilla tuntuu ettei saa mitään aikaan. Ensi tunnilla kipuan ex-ravurin, kaahottajan kyytiin. Iik! No, juuri niin kuin sanoit, kannattaa kivuta niin monen eri hevosen selkään kuin vain on mahdollisuus.
Oikein hyvää syksyä ja toivottavasti menestytte minkä lajin sitten valitsettekaan siksi 100%-lajiksi. 🙂
Kiitos kommentistasi!
Otan välillä meillä vaikeampia hevosia valmennustunneille; kuten Sallin, Topin tai Ramseksen. On kiva nähdä, kuinka ratsastaja pääsee hevoseen "kiinni" tunnin aikana, vaikka olisikin jännittänyt sitä ensin. Se vain vaatii sen, että valmentajan ja ratsastajan suhde toimii; eli neuvot ovat asianmukaiset eikä satulassa istu teflonpannu… 😉
Hyvää syksyä sinullekin ja tsemppiä!